Etsimme osa-aikaista hankekoordinaattoria

Suomi-Somalia Seura on rekisteröity yhdistys, joka edistää somalialaisten ja suomalaisten ystävyyttä ja kanssakäymistä. Seura tekee kehitysyhteistyötä Somaliassa ja työskentelee Suomessa asuvan somalialaistaustaisen väestön hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen osallisuuden lisäämiseksi.

Etsimme nyt osa-aikaista hankekoordinaattoria Suomen ulkoministeriön tukemaan kehitysyhteistyöhankkeeseen Somaliassa. Mobiiliklinikkahankkeessa tuodaan terveyspalveluita vaikeasti saavutettaville alueille Jubamaassa, eteläisessä Somaliassa. Hankekoordinaattori vastaa hankkeen koordinoinnista yhdessä Seuran kehitysyhteistyön ohjausryhmän vapaaehtoisten kanssa. Koordinaattorin työaika on 1 päivä (7,6 h) viikossa ja palkka on 600 euroa kuussa.

Tehtävänkuvaan kuuluu hankkeen seurannasta, suunnittelusta ja kehittämisestä vastaaminen. Hankekoordinaattori toteuttaa myös hankeviestintää, vastaa raportoinnista ja osallistuu varainhankintaan. Edellytämme kokemusta kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnosta (mielellään ulkoministeriön tukemista hankkeista), soveltuvaa koulutustaustaa, hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja sekä sujuvaa suomen- sekä englannin kielen taitoa. Lisäksi tehtävässä onnistuminen vaatii itseohjautuvaa työotetta, organisaatiotaitoa ja kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia.

Arvostamme perehtyneisyyttä Afrikan sarven ja Somalian kehityskysymyksiin sekä terveysalan kehityshankkeisiin. Eduksi on myös somalin kielen taito sekä mahdollisuus matkustaa Somaliaan hankealueelle yhdessä Seuran hankeasiantuntijan kanssa. Lisäksi toivomme löytävämme henkilön, jolla on kiinnostusta toimia monikulttuurisessa ympäristössä ja kehittää järjestöä kokonaisvaltaisesti.

Kaksivuotinen kehitysyhteistyöhanke toteutetaan vuosina 2019-2020. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2020 asti, edellyttäen rahoituksen vuosittaista jatkoa. Työskentelypaikkana on Suomi-Somalia Seuran toimisto Globaalikeskuksessa Hakaniemessä, myös osittainen etätyöskentely on mahdollista. Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.
Lähetä hakemus ja CV viimeistään 5.7.2019 osoitteeseen info@suomisomaliaseura.fi otsikolla Hankekoordinaattori. Haastattelut pidetään heinäkuun aikana, tarkka ajankohta sovitaan haastatteluihin valittujen henkilöiden kanssa. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä tai viimeistään 1.8.2019.

Lisätietoja tehtävästä antaa arkipäivisin klo 15-17 Seuran kehitysyhteistyön ohjausryhmän vetäjä Yusuf Mubarak, puh. 040 522 3958, email yusuf.m.mubarak@gmail.com.