
Kauppayhteistyö
Seura on tehnyt yhteistyötä Finnish-Somali Business Councilin ja muiden tahojen kanssa Suomen ja Somalian välisen kaupan edistämiseksi sekä Suomen somaleiden yrittäjyystaitojen parantamiseksi. Seura on yhdessä kohderyhmän ja yhteistyökumppaneiden kanssa suunnitellut hankkeen, jonka tarkoituksena on parantaa maahanmuuttajien valmiuksia oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Hankkeelle on haettu rahoitusta STEAlta ja rahoituspäätös saadaan vuoden loppuun mennessä.
Tapahtumat ja kulttuuriyhteistyö
Aiempien vuosien tapaan seura osallistui toukokuussa Maailma kylässä -tapahtumaan. Seuran pisteellä vieraili runsaasti kävijöitä hakemassa tietoa Somaliasta ja seuran toiminnasta. Pisteellä järjestettiin muun muassa Somalia-aiheinen tietovisa, tarjottiin halva-maistiaisia, myytiin seuran julkaisemia kirjoja sekä pinssejä ja t-paitoja, ja esiteltiin somalialaisia kulttuuriesineitä ja käsitöitä. Viikonloppu Maailma kylässä -tapahtumassa oli erittäin onnistunut ja sen aikana tavoitettiin suuri joukko Somaliasta ja sen kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.

Seura on tehnyt pitkään kulttuuriyhteistyötä museoiden ja kulttuurikeskusten kanssa. Vuonna 2016 seura aloitti Helinä Rautavaaran museon kanssa suunnitellun Mogadishusta kertovasta kuvanäyttelystä. Pitkän yhteistyön tuloksena Mogadishu ennen ja nyt – kuvia ja runoja kaupungista -näyttely avattiin 14.3., näyttely on auki vielä tämän viikon. Lisätietoa Helinä Rautavaaran museon sivuilta: http://helinamuseo.fi/mogadishu_ennen_ja_nyt. Tarkoituksena olisi jatkossa tehdä näyttelystä kiertävä.
Seura on ollut vuodesta 2016 alkaen mukana Iska Warran – somalialaiset Suomessa -konferenssin järjestelyissä. Viime viikonloppuna Kulttuurikeskus Caisassa kolmatta kertaa järjestetty konferenssi kokosi asiantuntijoita eri sektoreilta, somaliyhteisön ja muut asiasta kiinnostuneet pohtimaan, mitä Suomen somalialaisille kuuluu vuonna 2018. Tämänvuotisen tapahtuman teemana oli vaikuttaminen ja osallisuus, jota lähestyttiin erityisesti koulutuksen näkökulmasta.
Hallituksen kokoukset
Tänä vuonna hallitus on kokoontunut kolme kertaa suunnittelemaan seuran toimintaa. Neljäs kokous järjestetään 7.9., kokouksen aiheena on muun muassa seuran tiedotuksen, viestinnän ja varainhankkinnan kehittäminen. Hallituksen kokoukset ovat avoimia seuran jäsenille, tervetuloa mukaan!
Kehitysyhteistyö
Seuran monivuotinen FINSOM-neuvolahanke Jubamaassa on vuoden 2017 lopussa siirretty onnistuneesti Jubamaan terveysministeriön pyynnöstä heidän hallintaansa. Neuvolahankkeen jatkoksi seura ideoi tänä kesänä käynnistyneen mobiiliterveysklinikkahankkeen, jonka tarkoituksena on parantaa alueen olemattomia terveyspalveluja tarjoamalla ennaltaehkäiseviä ja perusterveydenhuollon palveluja maaseutualueille, jotka sijaitsevat Afmadow-kaupungin ulkopuolella Jubalandissa. Hankkeelle on haettu jatkorahoitusta ulkoministeriöstä ensi vuodesta eteenpäin.
Seuran yhteistyöhanke Ramaadin tavoitteena on ehkäistä aavikoitumista lisäämällä ihmisten ympäristötietoisuutta, istuttamalla puita ja lisäämällä kuivuutta hyvin kestävien puulajien leviämistä. Huhtikuussa 2018 hankkeen tiimoilta järjestettiin yhteinen kokous Kismayossa hankepaikkakuntien sekä hankkeeseen osallistuvien järjestöjen kanssa. Kokouksen teemana oli seuraavien vuosien toiminnan suunnittelu sekä hankkeen arviointi vuoden 2017 osalta. Hankkeelle on haettu ulkoministeriöstä jatkorahoitusta yhdessä muiden hankkeeseen osallistuvien järjestöjen kanssa.
Seura on Somaliassa toimiessaan havainnut suuren tarpeen mielenterveyspalveluille. Somalian konflikti ja nälänhätä ovat aiheuttaneet suuren riskin mielenterveyshäiriöille ja psyykkisille sairauksille, ja heikon koulutustason vuoksi yleinen tietoisuus psyykkisistä sairauksista on vähäistä johtaen ennakkoluuloihin ja sairaiden stigmatisointiin. Lisäksi hoidon saatavuuden vaikeus on suuri haaste. Näitä ongelmia ratkomaan seura on suunnittelut MIND-kehitysyhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on luoda Kismayon kaupunkiin mielenterveyspalveluita vahvistamalla valmiuksia terveydenhuollossa ja peruspalvelujen saannissa. Hanke toteutetaan yhdessä Kismayon sairaalan ja Jubamaan terveysministeriön kanssa ja tarkoitus on tehdä tiivistä yhteistyötä Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry:n ja muiden kansainvälisten yhdistysten kanssa. Hankkeelle on haettu rahoitusta ulkoministeriöstä.
Hi thhanks for sharing this