Naisten yrittäjyys- ja työelämäviikonlopun jatko-osa

kuvassa naisia koulutusviikonloppuna istumassa pöydän ääressä

Järjestimme Waaberi -hankkeen yrittäjyys- ja työelämäviikonlopun 29.2 -1.3. Pasilassa. Viikonlopun jatko-osalla syvennyttiin yrityksen perustamiseen, sen muotoihin erityisesti kirjanpidon näkökulmasta. Niiden lisäksi aiheina olivat markkinointi ja yritysverotus.  Kurssin kouluttajina toimivat yritys- ja työelämän asiantuntijat. 

Koska monet kurssilaiset olivat aiemmin tuttuja toisilleen naisten yrittäjyyskurssilta, oli ryhmäytymistä ehtinyt tapahtua ja sen ansiosta keskustelua syntyi luontevasti. Monet toivat palautteessa esille, että ryhmällä oli merkitystä oppimisen kannalta. Myös kurssin ajaksi järjestetty lastenhoito koettiin tärkeäksi. Kuten aiemmalta kurssiltakin saimme kuulla, on tällaisille naisten yrittäjyys- ja työelämäkursseille suurta tarvetta. Kiitos kaikille osallistujille!

Seuraava Finnish-Somali Women In Business -verkoston tapaaminen on 20.4. klo 17, tiloissamme Globaalikeskuksessa (Siltasaarenkatu 4, 7krs.). Laitamme lähempänä lisätietoja Facebook-sivuillemme.

Discover more from Suomi-Somalia Seura ry

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading