
Vuonna 2014 alkanut Suomen Somalia-verkoston koordinoima Ramaad-hanke lisää ympäristötietoisuutta, tiedottaa aavikoitumisen vaikutuksista ihmisiin, vähentää puiden kaatamista ja istuttaa kuivuutta hyvin kestäviä puulajeja. Yhteishanke toteutetaan kolmella paikkakunnalla Somaliassa Afmadowssa, Gurielissa sekä El-Adessa. Suomi-Somalia Seura vastaa hankkeesta Jubamaan Afmadowssa yhdessä paikallisen kumppanijärjestön SAHDAn kanssa.
Afmadown alueella Ramaad kasvatti ja jakoi vuonna 2019 yli 8000 puuntainta. Puulajeja oli kymmenen, joista suurin osa oli paikallisia lajeja kuten tamarindi-, neem- ja sitruunapuu. Vuodesta 2019 hanke kampanjoi puiden istuttamiseksi julkisille paikoille. Kaduille, toimistojen pihoille, poliisiasemille ja muille julkisille paikoille istutettiin 100 puuta. Hanke järjesti myös tiedotuskampanjan muovipussien käytön vähentämiseksi, ja hankkeen keskuksessa ommeltiin jaettavaksi 300 kangaskassia.
Hanke järjesti kaksi koulutustapahtumaa, joissa jaettiin tietoa puiden ja ympäristönsuojelun tärkeydestä ja haasteista sekä vedenkeräyspaikkojen siisteydestä ja huoltamisesta. Osallistujat olivat maanviljelijöitä, kansalaisjärjestöjen edustajia, nuoria, yhteisöjen vanhimpia sekä paikallis- ja aluehallinnon edustajia. Jubalandin televisio teki tapahtumista ohjelman, joka löytyy YouTubesta.
Seurassa hankkeesta vastaa Yusuf M. Mubarak, joka kävi syksyllä 2019 seurantamatkalla hankkeessa muiden Suomen kumppanien mukana. Matkalla järjestettiin myös koulutuksia sekä keskustelutilaisuuksia Somalian kumppaneille. Matkalla järjestettiin kolmen hankealueen edustajien yhteistapaaminen. Tutkija Badal Ahmed Hassan Helsingin yliopiston trooppisen ekologian osastolta oli mukana matkassa kouluttamassa ympäristönsuojelusta sekä puiden kasvattamisen ja istuttamisen tekniikoista. Lisäksi käytiin läpi raportoinnin kehittämistä ja yritysmalleja.
“Viiden päivän koulutuskokonaisuus oli todella hyödyllinen, monipuolinen ja antoisa. Koulutuksessa syntyi myös idea tamarindi- sekä moringapuun tuotteiden jalostamisesta myyntiin hankkeen kestävyyden vahvistamiseksi”, kertoo Yusuf M. Mubarak innostuneesti.
Ramaad-hanke on onnistunut luomaan pohjan ympäristönsuojelun yhteistyölle paikallis-, alue- ja valtionhallinnon, koulujen ja yhteisöjen välillä. Hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun.